Se on nyt sitten kesäloma. Onko teillä paljon suunnitelmia? Mulla on ainakin, mutta se ei ollut tämän postauksen aihe. Nyt pohdiskelemme perheen nuorimmaisen osaa.
Eli meidän perheessämme on tosiaankin kolme lasta ja minä olen nuorin. Veljeni on vanhin, siskoni keskimmäinen ja minä nuorin. Veljeni on siis mennyt ensimmäisenä alakouluun, ensimmäisenä lopettanut alakoulun, ensimmäisenä aloittanut yläkoulun, ensimmäisenä lopettanut yläkoulun ja ensimmäisenä aloittanut lukion. Ja päinvastoin minä teen kaiken viimeisenä. Tästä minulle tulee mielikuva:
Me kaikki kolme olemme pitkässä käytävässä ja veljeni menee edellä, minä tulen viimeisenä. Veljeni avaa oven ja jättää sen raolleen siskoani varten ja jatkaa eteenpäin. Siskoni avaa raollaan olevan oven ja jättää sen minua varten raolleen ja jatkaa eteenpäin. Minä avaan raollaan olevan oven, mutta suljen sen perässäni.
Nyt olen siis sulkenut alakoulun oven ja olen tarttumassa yläkoulun oveen, jonka siskoni on minulle raolleen jättänyt. On ihan kiva mennä yläkouluun, mutta entistä opettajaamme jää ikävä. Hän oli mukava ja järjesti kaikenlaista. Hän myös opetti minulle pianon soittoa.
Nyt kesälomalla voi tulla paljon postauksia tai sitten voi olla, että on pitkiä lomapätkiä. Nähdään seuraavassa postauksessa.
sunnuntai 31. toukokuuta 2015
tiistai 19. toukokuuta 2015
62# Kun ei osaa!
Hei. Vieläkään ei ole tullut sitä postausta, minkä lupasin, mutta se kyllä tulee. Minun oli nyt pakko vain kirjoittaa tämä postaus.
Tiedätkö/ voitko kuvitella tunteen, kun olet tehnyt jotain todella kauan, etkä silti osaa?
Eli tosiaan olen noin 7,5 vuotta ratsastanut (oon 13. Laskekaa siitä) ja minulle tulee koko ajan tunne, etten osaa muuta, kuin perus asiat. Ja kun jotain ei osaa tai joku vastustaa, niin silloin tulee se tunne, että miksi tehdä tätä kun ei osaa. Vielä en ole lopettanut tai ole lopettamassa. Minulle monesti sanotaan, etten saa luovuttaa hevoselle. Olen kyllä sen oppinut tuon kimon risteytyshevosen kanssa, että mä olen niskan päällä, vaikka joutuis tekeen paljon töitä sen eteen. Kun meille tuli ensimmäinen ylläpitohevosemme minulle sanottiin (sekin oli vähän testaava tamma) että mä en saa luovuttaa sille. Jos ollaan menossa ympyrää, niin tehdään ympyrä. Fia on myös opettanut minulle selässä pysymistä, mutta välillä ne opit unohtuvat, tai niitä ei voi toteuttaa. Joka tapauksessa yhteenveto tästä on se, että olen oppinut ehkä eniten meillä olleilta hevosilta, enkä ratsastuskoulu hevosilta. Mielestäni se on ymmärrettävää, koska ratsastuskouluissa on rauhallisia hevosia, joilla voi mennä aloittelijatkin. Meillä taas on ollut sellaisia hevosia, jotka tuovat oman haasteensa, eivätkä päästä helpolla. En sano, että olisin tuosta vain *naps* kehittynyt, mutta niiden kanssa on vuodatettu hikea ja kyyneliä. Ei ihan verta! ;) On tullut niitä tunteita, kun haluaa luovuttaa ja jättää sen hevosen siihen. Sitkeys on se jota ollaan tarvittu. Nyt kumminkin poikkesin aiheesta, mutta jos haluatte kuulla tästä lisää niin kommenttia.
Minusta nyt siis tuntuu, että 7,5 vuoden ratsastuksen jälkeenkään en osaa vielä mitään. Alku vuodet ratsastin, koska se oli kivaa, mutta kun siirryin toiseen ratsastuskouluun niin silloin vasta aloin miettiä, että nyt pitää alkaa kiinnittää huomiota kehitymiseen. Eli käytännössä uuteen paikkaan tulo sai minut havahtumaan osaamattomuuteeni. Esimerkiksi istuntani oli jotain hirvittävää, mutta mielestäni olen saanut sitä korjattua. Olen silti tippunut monta kertaa. Liian monta. Haluatteko kuulla?:
- 3 kertaa ylläpitohevoseltamme Helmiltä
- 3 kertaa eräältä Urho ponilta
- 3 kertaa yheltä Rinsetiltä
- 1 kerran yhdeltä Vappu hevoselta
- 2 kertaa eräältä Nixon ponilta
- olen kerran kaatunut yhdellä Hujalla
- olen kerran kaatunut yhdellä Rolssilla
- olen tippunut 6 kertaa Fialta
Eilen 18.5.2015 tipuin Fialta kuudennen kerran ja siitä tuli täyteen 20 kertaa. Ajattelin nyt kertoa siitä. Eli Fia teki ihan perus juttunsa. Se muka pelästyi autoa ja olin jo aivan varma, että kyllä mä täällä pysyn. Sitten Fia lähti vieläkin kovempaa ja vasemman puolen jalustin irtosi jalastani. Olin yhden laukka-askeleen melkein varma, että löysin tasapainoni, mutta sitten valun maahan vasen lonkka edellä, sitten reisi ja sen jälkeen ylä vartalo. Kuten tavallista en jäänyt maahan makaamaan vaan nousin kontalleen haukkomaan henkeä. Tiesin, että pitää rauhassa vetää henkeä sisään ja ulos, mutta epäonnistuin siinä. En edes ole varma oliko minulla mennyt ilmat pihalle, koska se ei tuntunut siltä, mutta minulla ei ollut ilmaa jolla hengittää. Vaikutin siinä kontallani, läähättämässä varmaan siltä, että minulla olisi ollut synnytys tuskia! :D Istuin siinä maassa hetken, kun siskoni tuli Viivillä ratsastaen ja Fiaa taluttaen. Viivi oli niin ihana, kun se käveli siihen lähelle ja laski päänsä mun syliin lohduttaen, samalla Fia katseli mua hölmösti sieltä ylhäältä silleen: "Mitä sä siellä teet ja miten päädyit sinne?" Täytyy sanoa, että kyllä siinä tuli muutama kyynelkin, mutta selkään on aina noustu. Silloinhan satoi ja kenttä oli märkä joten
kypäräni näyttää tältä. (!!Anteeksi kuvien laatu!!) Se meni myös rikki, sillä kun otan siitä molemminpuolin kiinni ja vedän kevyesti ulos, kuuluu ratinaa jota ei pitäisi kuulua.
Tämä taisi olla tässä. Jos hankin uuden kypärän, niin siitä tulee kattava postaus.
Moikka!
Tiedätkö/ voitko kuvitella tunteen, kun olet tehnyt jotain todella kauan, etkä silti osaa?
Eli tosiaan olen noin 7,5 vuotta ratsastanut (oon 13. Laskekaa siitä) ja minulle tulee koko ajan tunne, etten osaa muuta, kuin perus asiat. Ja kun jotain ei osaa tai joku vastustaa, niin silloin tulee se tunne, että miksi tehdä tätä kun ei osaa. Vielä en ole lopettanut tai ole lopettamassa. Minulle monesti sanotaan, etten saa luovuttaa hevoselle. Olen kyllä sen oppinut tuon kimon risteytyshevosen kanssa, että mä olen niskan päällä, vaikka joutuis tekeen paljon töitä sen eteen. Kun meille tuli ensimmäinen ylläpitohevosemme minulle sanottiin (sekin oli vähän testaava tamma) että mä en saa luovuttaa sille. Jos ollaan menossa ympyrää, niin tehdään ympyrä. Fia on myös opettanut minulle selässä pysymistä, mutta välillä ne opit unohtuvat, tai niitä ei voi toteuttaa. Joka tapauksessa yhteenveto tästä on se, että olen oppinut ehkä eniten meillä olleilta hevosilta, enkä ratsastuskoulu hevosilta. Mielestäni se on ymmärrettävää, koska ratsastuskouluissa on rauhallisia hevosia, joilla voi mennä aloittelijatkin. Meillä taas on ollut sellaisia hevosia, jotka tuovat oman haasteensa, eivätkä päästä helpolla. En sano, että olisin tuosta vain *naps* kehittynyt, mutta niiden kanssa on vuodatettu hikea ja kyyneliä. Ei ihan verta! ;) On tullut niitä tunteita, kun haluaa luovuttaa ja jättää sen hevosen siihen. Sitkeys on se jota ollaan tarvittu. Nyt kumminkin poikkesin aiheesta, mutta jos haluatte kuulla tästä lisää niin kommenttia.
Minusta nyt siis tuntuu, että 7,5 vuoden ratsastuksen jälkeenkään en osaa vielä mitään. Alku vuodet ratsastin, koska se oli kivaa, mutta kun siirryin toiseen ratsastuskouluun niin silloin vasta aloin miettiä, että nyt pitää alkaa kiinnittää huomiota kehitymiseen. Eli käytännössä uuteen paikkaan tulo sai minut havahtumaan osaamattomuuteeni. Esimerkiksi istuntani oli jotain hirvittävää, mutta mielestäni olen saanut sitä korjattua. Olen silti tippunut monta kertaa. Liian monta. Haluatteko kuulla?:
- 3 kertaa ylläpitohevoseltamme Helmiltä
- 3 kertaa eräältä Urho ponilta
- 3 kertaa yheltä Rinsetiltä
- 1 kerran yhdeltä Vappu hevoselta
- 2 kertaa eräältä Nixon ponilta
- olen kerran kaatunut yhdellä Hujalla
- olen kerran kaatunut yhdellä Rolssilla
- olen tippunut 6 kertaa Fialta
Eilen 18.5.2015 tipuin Fialta kuudennen kerran ja siitä tuli täyteen 20 kertaa. Ajattelin nyt kertoa siitä. Eli Fia teki ihan perus juttunsa. Se muka pelästyi autoa ja olin jo aivan varma, että kyllä mä täällä pysyn. Sitten Fia lähti vieläkin kovempaa ja vasemman puolen jalustin irtosi jalastani. Olin yhden laukka-askeleen melkein varma, että löysin tasapainoni, mutta sitten valun maahan vasen lonkka edellä, sitten reisi ja sen jälkeen ylä vartalo. Kuten tavallista en jäänyt maahan makaamaan vaan nousin kontalleen haukkomaan henkeä. Tiesin, että pitää rauhassa vetää henkeä sisään ja ulos, mutta epäonnistuin siinä. En edes ole varma oliko minulla mennyt ilmat pihalle, koska se ei tuntunut siltä, mutta minulla ei ollut ilmaa jolla hengittää. Vaikutin siinä kontallani, läähättämässä varmaan siltä, että minulla olisi ollut synnytys tuskia! :D Istuin siinä maassa hetken, kun siskoni tuli Viivillä ratsastaen ja Fiaa taluttaen. Viivi oli niin ihana, kun se käveli siihen lähelle ja laski päänsä mun syliin lohduttaen, samalla Fia katseli mua hölmösti sieltä ylhäältä silleen: "Mitä sä siellä teet ja miten päädyit sinne?" Täytyy sanoa, että kyllä siinä tuli muutama kyynelkin, mutta selkään on aina noustu. Silloinhan satoi ja kenttä oli märkä joten
Tämä taisi olla tässä. Jos hankin uuden kypärän, niin siitä tulee kattava postaus.
Moikka!
lauantai 9. toukokuuta 2015
61# Tallipäivä 7.5.2015 kuvina
Heippa. Aktiivisuus taso on ollut taas melkoinen nolla, mutta on minulla perjaatteessa hyviäkin uutisia. Minulla on tässä postauksessa kuvia ja seuraavaankin postaukseen on paljon kuvia, mutta niitä täytyy tarkoin harkita, sillä ne ovat vähän erilaisempia, mitä te olette tottuneet näkemään. No, aloitetaanpa postaus.
Eli pyöräilin tallille, kun oli nätti sää. Olemme luvanneet niin, että rupeamme polkemaan toukokuun alusta tallille. Saamme kyydin vain jos sataa. Menin yksin tallille. Matka sujui hyvin. Sain poljettua kaikki ylämäet :)
Tein ihan normaalit tallityöt. Siivosin karsinat.
Hain puruja.
Kannoin vedet.
Tein ruuat. Fia.
Viivi.
Lakaisin käytävät. Heinien otosta ei tullut kuvaa.
Huomasin myös, että täällä kasvaa jo voikukkia.
Tässä muutama vähän taiteellinen kuva.
Lopuksi vielä kuvia neideistä.
Tässä muutama vähän taiteellinen kuva.
Ei kuvia musta kiitos.
Otit silti...
En poseeraa, niin musta ei saa otettua kivoja kuvia.
No okei. Yksi kuva. Ota nopeasti, en mä tässä koko päivää oo.
Hei toi tuo mulle varmaan ruokaa.
Täs mä oon, anna ruokaa.
MITÄ!?! Eikö sulla ole mulle ruokaa?
Naurettavaa! Mä lähen pois.
Fia: - Antoiko toi sulle Viivi ruokaa?
Viivi: - Ei antanu. Otti vaan tyhmiä kuvia.
Fia: - Hyvä, sillä mäkään en saanu ruokaa.
Mä meen takas syömään mun heiniä.
Sitten mä lähdinkin kotiin mun pyörällä :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)