torstai 18. kesäkuuta 2015

65# Hevosihmiset

Heips!

Jälleen ollaan täällä tapaamassa blogitekstin parissa. Aiheena on hevosihmiset ja muutkin lajilleen vannoutuvat ihmiset. Aloitetaan!

Jalkapalloilijat

Nyt puhutaan harrastajista ja maailmanluokan pelaajista.

Jalkapallossa käytetään nappiksia, joissa voi olla terävätkin napit/piikit. Ne pitävät pelaajat kosteallakin nurmella tasapainossaan. Se toki sattuu, kun joku juoksee nappiksilla vaikkapa jalan päälle. Silloin pitää heittäytyä maahan pitelemään jalastaan ja parkua viimeistä päivää niin kauan kunnes tuomari antaa toiselle keltaisen kortin. Jos tuomari ei nää tilannetta ja peli jatkuu noustaan parkumisen jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Jos tuomari on huomannut tilanteen pitää linkata jalalla niin, että tarvitsee toisen pelaajan tueksi.

Hevosihmiset

Talvi-kaudella joillakin hevosilla on hokit. Kun hevonen astuu hevosihmisen jalan päälle ihminen ei rupea huutamaan ja raivoamaan, vaan kiroaa kuuluvasti ja siirtää hevosen pois jalkansa päältä. Hevosihmisille on tuonkin takia kehitetty turvakärki kenkiä, mutta harvoin niitä tulee juuri sillä hetkellä käytettyä. Jalkaan voi tulla mustelma. Jalka voi myös olla kipeä, mutta kunnon hevosihminen ei siitä välitä vaan jatkaa menoaan.

Yhteenveto

Hevosihmiset ovat tottuneet kannattelemaan 500kg painoista hevostaan jalallaan, vaikka hevosilla olisi hokit.
Jalkapalloilijat pelaavat jatkuvasti nappiksilla, mutta siltä ovat heikkoja saamaan nappikset jalalleen.

Hevosihmiset ovat rautaa ja sisukkaita ihmisiä.
Jalkapalloilijat ovat heikkoja jaloistaan.


Teksti oli humoristinen, mutta myös hieman totuuteen perustuva.
Heips!

maanantai 8. kesäkuuta 2015

64# Kesä!

Heips! Kirjoittelen taas postausta. Nyt olisi taas se hetki kun löpisen teille kuulumisiani ja te ette jaksaisi lukea, mutta minulle on nyt ihan oikeaa kerrottavaa. Olen kesätöissä! Oikeasti melkein mikään paikka ei tarjoa töitä alle 15-vuotiaille, mutta minulla on nyt oma kesätyö. Vahdin lapsia. Se voi kuulostaa tylsältä, mutta sitä se ei ole. Tämä on sinänsäkkin hyödyllistä, sillä muuten päivät menisivät loikoiluun, mutta nyt minulla on oikeaa tekemistä. Minulla on myös suunnitelmissa toinen kesätyö, mutta se vaatii harkitsemista ja toteutusta. Ajattelin myös kertoa omia ajatuksiani kesätöistä.

Sinun kannattaa aloittaa töiden pohtiminen talvella tai aikaisin keväällä. Jos olet ollut viime kesänä töissä, sinun kannattaa kysyä samaa paikkaa. Jos et sinne pääse sinun kannattaa ruveta nopeasti pohdiskelemaan muita vaihtoehtoja. Vaihtoehtoja kannattaa olla monia, sillä jos sinulla on yksi, etkä sinne pääse, voit jäädä työttä. Sinun kannattaa miettiä kaikkia paikkakuntasi vaihtoehtoja ja kysyä rohkeasti. Sinun täytyy myös miettiä haluatko mukavan työn vai rahaa. Kesätyön ei tarvitse aina olla kivaa. Minäkin aloitin kesätyöt ajattelematta ollenkaan onko se kivaa. Minulla on myös semmoinen tilanne, että tarvitsen rahaa kipeästi, joten minulla ei ollut vaihtoehtoja.

Sitten sitä normaali löpinää...

Olen tosiaankin nyt kesätöissä, joten en tarkkaan tiedä miten hevosilla menee. Minulla on niitä kova ikävä. Minulla on myös ikävä perhettäni, sillä olen siis muualla asumassa kesätöideni ajan. En tiedä olenko puhunut paljon koirastani Piitusta. (Esittely ehkä tulossa) Rakastan sitä suunnattomasti ja luulen että sekin rakastaa minua. (Ehkä koska olen ainut joka päästää sen peiton alle nukkumaan...) Se on kumminkin ollut joka koulupäivä minua ovella vastassa ja odottanut näkemistäni. Aina kun olen jossain muualla vaikka perheeni kanssa lomalla saa joku heistä kuulla luonnollisen kysymykseni: -Mitenköhän Piitulla menee? Minua myös vaivaa pieni nuha. Se ei ole iso juttu, sillä minulla on melko huono vastustuskyky. (Pitäisi varmaan juoda Actimelia...)

Ensi viikolla on juhannus, joka tuntuu olevan liian lähellä. Kun kalenteria katsoo niin tuntuu, että muutama viikko ja sitten loma on ohi. Sitten kun miettii, että loma alkoi vasta viikko sitten on jo ihan sekaisin.

Piitun esittelyn merkeissä me sitten varmaan tapaammekin. Heips!