Ei mahdu kuvaan....
Fiastakin pari kuvaa. Huom! Kaksi viimeistä todella ovat eri kuvia.
Ei! En halua olla kokonainen missään kuvassa!
Eli joku on nyt ihan silleen että Whaat??? Mutta joo. Se on totta. Minä olen niin onnekas siskoni kanssa, että saimme toisen hevosen ylläpitoon. Ylläpitosopimus on vain toukokuun loppuun asti, mutta on sekin nyt jotain. Tämän toisen kaunokaisen nimi on L.R. Twilight Sky eli Viivi ♥
Viivi on siis yhdeksän vuotias ja American Paint hevonen. Ne eivät ole kovin yleisiä Suomessa tietääkseni.Viivi on siitokseen sopiva tamma.
Tämä on syy, (köh köh vain osa syyllinen) miksi en ole hetkeen kirjoitellut. Haimme Viivin 24.1.2015. Ensi viikko voi myös olla hiljainen, koska olen yksin kahden hevosen kanssa, sillä siskoni menee Lahteen, koska hänellä on TET- viikko ja hänen TET paikkansa on Lahdessa. Mutta voi myös olla, että tulee enemmän kirjoitettavaa ja kerättävää viikolta seuraavana sunnuntaina tai lauantaina. Ja nyt tulee oikeasti se aika, mikä on kokonaan teidän. Teidän pitää ehdotella minulle postaus ehdotuksia. Ne auttavat minua ja samalla tiedän vähän minkä tyyppisiä postauksia haluatte.
Tämä oli myös turhan lyhyt postaus, mutta loppuun tulee vähän mainostusta. Eli joulukalenterissa puhuin virtuaalitalli harrastuksestani ja voin nyt sanoa, että olen eräällä virtuaalitallilla nyt hoitajana. Jos haluat kurkata tarinoitani paina tästä jos haluat tutustua talliin paina tästä. Ja Pirunluodossa käytän nimimerkkiä Erin.
Moikka!
Onpa Viivi söötti!
VastaaPoistaPostausehdotukset:
Myday, tai tallimyday, mieluiten kuvina.
What`s my phone-postaus
Viikon päästä sellainen postaus jossa kerrot että miten elämä Viivin kanssa on lähtenyt käyntiin.