Eli moi kaikille. Haluaisin nyt kertoa, miksi olen ollut epäaktiivinen. Syy on yksinkertaisesti se, että 12-vuotiaan elämä ei ole kovin helppoa. Meillä on ollut nyt kaksi koetta peräkkäin ja tiistaina on kolmas. En ole edes katsonutkaan uskonnon kirjaa josta meillä on tiistaina koe. Ja sitten meillä on hevonen jota pitää hoitaa ja ratsastaa joka päivä. En väitä ettei minulla olisi ollut aikaa esimerkiksi eilen kirjoittaa postausta.
No puhutaan vaikkapa joulusta. Olen miettinyt, että haluaisitteko te joulukalenterin? Minulla ei olisi yhtä hienoa kalenteria, kuin muilla, mutta kirjoittaisin joka päivä jonkun erikoisemman postauksen. Se voisi onnistua, kun minulla on nyt blogger sovellus puhelimessa ja sillä tällä hetkelläkin kirjoitan tätä postausta.
Kertokaa mitä mieltä olette ideastani ja haluaisitteko sellaisen. Hei hei!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti